Haemme MURU-jäätelökioskille vähintään kolmea iloista ja asiakaspalveluhenkistä jäätelömyyjää kesän 2022 sesonkiin.

Työ sopii erinomaisesti opiskelijoille, keväällä opintonsa päättäville sekä myös koululaisille. Ensimmäiset
jäätelömyyjät aloittavat aurinkoisten kevätkelien saapuessa, viimeistään Vapun tienoilla aluksi viikonloppuisin. Kesäkuukausina jäätelökioski on avoinna viikon jokaisena päivänä. Työsuhteen kesto määritellään työntekijän oman tilanteen mukaisesti, joten kerrothan hakemuksessasi, kuinka sinä olisit käytettävissämme. Koko kesän ajan työskenteleminen katsotaan eduksi. Edellytämme yli 15 vuoden ikää ja suoritetulla hygieniapassilla osoitat osaamistasi.

Työ koostuu aamu-, ilta- ja viikonloppuvuoroista, joihin kuuluu mm. yleisen siisteyden ylläpitäminen, kioskin avaaminen ja sulkeminen, kassatyö sekä annosten valmistus ja jäätelöpallojen pyörittely. Työ on suurimmaksi osaksi täysin itsenäistä, joten vastuullinen ote työntekoon on välttämätöntä. Tärkeintä on, että asenne uuden oppimiseen ja työn tekemiseen ovat kohdallaan. Saat tarvittavan perehdytyksen ja koulutuksen tehtäviisi.

Palkka on työehtosopimuksen mukaan. Jätä hakemuksesi viimeistään 7.3.2022 mennessä osoitteella asko.istolahti@netikka.fi. Lisätietoja 044 0614440.

Ylistaron Kainaston nuorisoseura ry