Ylistaron kunta lakkautui kuntaliitoksessa yhdistyenNurmon jaSeinäjoen kanssa uudeksi Seinäjoeksi vuonna 2009. Ylistaro on hyvien yhteyksien taajama, johon liittyy useita maaseutumaisia, vireitä kyliä. Seinäjoen kaupunkikeskustasta Ylistaroon kuljetaan Valtatietä 18 Vaasan suuntaan. Ylistarosta alkaa myös Valtatie 16, joka kulkee Lapuan kautta Jyväskylään. Ylistaroa halkoo Pohjanmaan suurin joki, Kyrönjoki, jonka kulttuurimaisemat muodostavat pitkän, upean maisema-alueen. Vaasa – Seinäjoki rautatie kulkee läpi Ylistaron.Ylistaron merkittävin nähtävyys on vuonna 1852 rakennettu Ylistaron kirkko. Se on Suomen kolmanneksi suurin kirkko, jonka pääristi kohoaa 52 metrin korkeuteen. Kirkkosalin pituus ovelta alttaritaululle on noin 50 m ja korkeus 16 m. Kirkkosaliin mahtuu noin 2 500 henkeä. Kirkkosalin sivustoilla on puurakenteiset kaksikerroksiset lehterit. Ylistaro tunnetaan tänä päivänä aktiivisena ja kehittyvänä kaupunginosana. Hyvät kulkuyhteydet ja idyllinen maalaismiljöö, jossa alueen palvelut muodostavat toimivan kokonaisuuden asumiseen, elämiseen ja yrittämiseen.